LUKU XV KIRJASTA "RUDOLF STEINER, SCIENTIST OF THE INVISIBLE", FLORIS BOOKS 1991 (ILMESTYNYT ENSIM. KERRAN 1954)
Kirjoittajasta: Arthur Pearce Shepherd, syntyi Barbadoksella sukuun, joka oli omistautunut papin tehtäviin ja kirkon työhön. Hän valmistui Walesin yliopistosta ja Jesus Collegesta, Oxfordista. Vihkimyksen jälkeen hän palveli seurakuntapappina Northamptonissa, Leicesterissa ja Dudleyssä. Vuodesta 1934 vuoteen 1951 hän oli Dudleyn Arkkidiakoni ja 1945 hänestä tuli Worcesterin katedraalin Kaniikki. Hänen kirjoihinsa lukeutuvat Time and Eternity ja Marriage was made for Man. Hän kuoli 1968. Shepherd oli eräs joka huolellisesti testasi Steinerin lausuntoja itseensä avoimella mielellä ja huomasi niiden olevan elintärkeitä ratkaistaessa inhimillisiä tarpeita meidän hämmentyneenä ja kovana aikanamme.
Tosiasioiden, joita olemme tähän mennessä esittäneet koskien hengentieteen asennetta kristinuskoon, täytyy tarjota hyvin monia ongelmia tunnustavien kristittyjen ihmisten mielille, ja erityisesti niille, jotka ovat kristillisten kirkkojen johtajia tai virallisia pappeja. Tavallinen, harras kristitty saattaa ihmetellä, kuinka hän ikinä voi päästä ymmärrykseen hengentieteen paljastamista tosiasioista ja onko siinä vihjaus, ettei hänen yksinkertainen uskonsa riitä. Yhä uudelleen Steiner julistaa kirjoituksissaan, että hän ei koskaan tarkoituksella häiritse sellaista yksinkertaista, elävää uskoa, joka on kaikille ihmisille oikea asenne kristinuskoon, asenne, jonka kautta Kristus on työskennellyt läpi kristikunnan vuosisatojen. Esitelmässä "hengentiede ja kristinusko" hän siteeraa teeman aluksi tätä Hegelin sanomaa:
Syvin ajatus on uppoutunut Kristuksen hahmoon, ja kristillisen uskonnon suuruus on tosiasiassa, että se voidaan ymmärtää kulttuurin jokaisella asteella, ja kuitenkin se kutsuu korkeimpaan viisauteen.
Samalla kertaa Steiner ei esitä antroposofiaa ainoastaan intellektuaaleille ja terävämielisille. Sen syvin ymmärtäminen ei riipu älyn loistosta, vaan oikeista sielun ominaisuuksista, ja erityisesti siitä lapsenomaisesta hengestä jonka Kristus julistaa olevan avain taivasten valtakuntaan. Lisäksi, vaikka uskoltaan yksinkertainen kristitty ei ehkä itse tutki korkeamman tiedon polkuja, sen hedelmät - valaistuksessa ja varmuudessa jota se tuo hänen uskolleen - tulevat olemaan arvaamaton siunaus hänelle.
Ajatteleva, älykäs kristitty ei voi olla syvästi vaikuttumatta ihmisiä ja universumia koskevan antroposofisen näkemyksen Kristus-keskeisestä luonteesta, sen henkisten todellisuuksien ja teologisten dogmien asiallisesta selityksestä, uudesta valosta ja ymmärryksestä jota se tuo Raamatun tutkimiseen, ja sen pyhän ja maallisen tiedon välisen muurin voittamisesta. Samalla kertaa hänet tuodaan uusien ja yllättävien faktojen eteen, jotka johtavat hänet normaalin kokemuksen skaalan tuolle puolen, ja vaativat joidenkin teologisten ja perinteisten näkemysten uudelleen muotoilua. Eikä ainoastaan ajattelevaa, oikeaoppista kristittyä houkuta vastustaa niin radikaalia "mielen muutosta", vaan vastustusta tulee edistyneiltä Raamatun kriitikoilta, joiden loistavan tuhoavaa arvostelua antroposofia ei kiistä ainoastaan sen tuloksissa, vaan jopa sen metodeissa ja keskeisissä oletuksissa.
Mutta perustuipa vastustus vilpittömään epäilyyn, tai jos antroposofisten ajatusten kohtaaminen skeptisyydellä tai pilkalla on todellisuudessa itsepuolustusasenne jotain omaa älyllisen ylemmyyden asemaa uhkaavaa vastaan - vastaus on sama. On mahdotonta ymmärtää - vielä vähemmän tuomita - antroposofian löytöjä, aivan yhtä paljon uskonnon kysymyksissä kuin tieteen tai historian alueilla, paitsi ihmistä ja universumia koskevien peruskäsitteiden pohjalta, joita antroposofia väittää "korkeamman tiedon" paljastamiksi, ja joihin sen löydöt perustuvat. On aivan mahdollista torjua nuo peruskäsitteet, missä tapauksessa niistä riippuvaiset löydöt sortuisivat maahan. Mutta katsoa sellaisen merkityksen perustuvan löytöihin, joka perustuu toiseen käsitteiden sarjaan, on väärä arvosteluasenne.
Esimerkiksi Steinerin julistusta, että jumalallisen Kristuksen fyysinen ja henkinen yhdistyminen Jeesus Nasaretilaisen kanssa tapahtui Johanneksen toimittamassa Jeesuksen kasteessa, on tervehditty joillain tahoilla adaptionistisen harhaopin uudelleen elpymisenä, Jeesuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon olennaisen yhteyden kieltämisineen. Tämä näkemys perustuu yleisesti hyväksyttyyn olettamukseen, että ihminen koostuu kokonaan siitä mikä on hänen isänsä ja äitinsä yhteyden tuote, ja syntyy äitinsä kohdusta potentiaalisesti valmiina. Jos Jeesus oli sekä ihminen että Jumala, jumalallisen luonnon, niin väitetään, on täytynyt olla täydellisesti inkarnoituneena hänessä syntymästä saakka.
Mutta antroposofia paljastaa että ihmisen luonto on hyvin erilainen; että meissä jokaisessa ikuinen henki-itse ilmenee fyysisessä luonnossamme, ja että varhaisimmissa ihmiselämän fyysisissä asteissa tuo ikuinen itse ei vielä toimi sisältä käsin, vaan ihmisorganismin ulkopuolelta. Lisäksi, sen toiminta ei ilmene täydessä ego-tietoisuudessa, ennen kuin miehuuden sarastuksessa, ei myöskään vaikuttavana täydessä sielun muutoksessa ennen melkein kolmattatoista vuotta. Siten Steiner näkee Jeesus Nasaretilaisen saapuneena ihmisyytensä täyteen aukeamiseen, suurimman henkisen voiman ja viisauden ikuisen inhimillisen itsen työskentelyn kautta, hänen hyvin erityisen ihmisorganisminsa sisällä. Jordanin kasteessa tuo suuri inhimillinen henki, joka oli jälleensyntynyt Jeesus Nasaretilaisen korkeampana egona, luovutti täydellistetyn inhimillisen organisminsa, kehittyneine inhimillisine ego-tietoisuuksineen, olemaan kokonaan Kristuksen jumalallisen olemuksen asuttama ja täyttämä. Jeesuksessa Kristuksessa näemme Jumalan olemuksen täydellisessä yhteydessä täydellisen ihmisolemuksen kanssa. Kolmena palvelun vuotena Ikuinen Sana on ilmestynyt ihmisen muodossa, ihmiselämässä, kunnes Golgatan Mysteerissä ihmiseksi tullut Jumalan Poika saavuttaa maailman lunastuksen.
On mahdollista kieltää käsitys ihmisen olemuksesta johon Steinerin esitys inkarnaatiosta perustuu, mutta on täysin irrationaalista katsoa sellaisen merkityksen perustuvan tuohon esitykseen, joka perustuu aivan toisiin peruskäsitteisiin.
Kirkkojen virallisilla johtajilla on tietenkin luonnollinen taipumus suhtautua epäilyksellä antroposofian kaltaiseen liikkeeseen, ja Rudolf Steinerin elinaikana hän kohtasi katkerinta vastustusta näiltä tahoilta. Virallinen kristinusko on yleisesti ollut mystisyyttä vastaan, uhkana kirkolliselle organisaatiolle, ja kumouksellisena sen hyväksytyille ajattelu- ja elämäntavoille. Tämä vastustus ilmensi itsensä Steinerin villeimpinä arvosteluina, huijarina tai Anti-Kristuksena, syytöksinä jotka hänen kirjoitustensa vähäinenkin tuntemus voisi todistaa vääräksi välittömästi. Aivan hiljattain Nicolas Berdyaev, hyvin vihamielisessä ja henkilökohtaisessa hyökkäyksessä Steineria kohtaan, perustuen läsnäoloon yhdellä ainoalla hänen esitelmäkurssillaan, kirjoitti:
Ei ainutkaan valonsäde näyttänyt lankeavan hänen päälleen ylhäältä. Hänen ainoa päämääränsä ja pyrkimyksensä oli saada kaikki asiat haltuun alhaaltapäin, omine titaanisine juonineen, ja murtautua läpi intohimoisella ponnistuksella hengen valtakuntaan.
Monet kohdat Steinerin kirjoituksissa voisivat kumota tämän. Yksi saa riittää:
Tänä päivänä jokainen okkultisti ymmärtää selvästi että tämän Armon käsityksen täytyy kuulua hänen sisäiseen elämän harjoitukseensa aivan erityisessä määrin. On olemassa kultainen sanonta, erikoisesti okkultistista tutkijaa varten, "Ole kärsivällinen ja odota, ei kunnes saat kiinni totuuksista, vaan kunnes ne tulevat luoksesi." Pitäisi sanoa itselleen, "Armo on tuonut minulle tietyn määrän totuuksia. Odotan kärsivällisesti kunnes lisää virtaa minulle."
(Jeesuksesta Kristukseen, s.59-60)
Toinen hyökkäysasenne - erittäin yleinen "oikeaoppisilla" teologeilla - on yrittää lakaista pois koko aihe julistamalla sen olevan kauan sitten kumotun ja tuomitun muinaisen harhaopin elpymistä. Paitsi ollen puhtaasti kielteistä, tämä arvostelu jättää huomiotta tosiasian, että melkein jokainen harhaoppi oli kiinnipitämistä unohdetusta totuudesta, jonka se kuitenkin epäonnistui liittämään kunnolla loppuun kristinuskon totuuteen. Koska Steiner opetti yliaistisen tiedon mahdollisuutta, antroposofia on usein tuomittu vanhan gnostilaisen harhaopin elpymisenä. Mutta gnostikot eivät olleet kerettiläisiä koska he omistivat "gnosiksen", henkisen selvänäköisyyden kyvyn. Yhä uudelleen Steiner osoitti mikä gnostikkojen harhaoppi oli, ja kielsi sen, näyttäen samalla kuinka vaikeaa heille oli siihen aikaan kohota oikeaan ymmärrykseen.
Tässä [hän kirjoittaa] on ero Gnosiksen ja todellisen esoteerisen kristinuskon välillä. Gnostikot todellakin tunnistivat Kristuksen hänen jumaluudessaan. Mutta he eivät koskaan kyenneet kohoamaan oivallukseen että Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme.(Luento hengentieteestä, kristinuskosta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta.)
Toisaalta hän itse julisti että
Kristus ihmisen sielussa, Jeesus Nasaretilaisessa, koki syntymän ja kuoleman. Tämä merkitsee että ensimmäistä kertaa Jumala kävi läpi inhimillisen kuoleman.(Sarja luentoja Jeesuksesta Kristukseen, s.60.)
Se että Steiner yhdistää kristinuskon muinaisiin Mysteerioihin, on toinen perusta teologien arvostelulle antroposofiaa kohtaan. Mutta kolmekymmentä vuotta sitten edesmennyt piispa Gore kirjoitti:
Mysteeriuskontojen ja Hellenistisen teosofian ilmapiirillä, jumalallisen toveruuden ja henkisen valon ja tiedon ja pelastuksen ja uudesti syntymisen kaipauksineen, ja rakkaudellaan sakramentaaliseen symbolismiin ja toveruuteen, on hyvin paljon tekemistä kristillisen kirkon leviämisen kanssa.(Usko Kristukseen, Charles Gore, s.135.)
Taas kirjassaan Liturgia ja yhteiskunta, Isä Hebert siteeraa arkkipiispa Söderblomia seuraavasti:
Tulee päivä jolloin uskontotiede on oppinut tulkitsemaan Vapahtajamme kuoleman ja ylösnousemuksen paljon laajemman jatkuvuuden muinaisten pakanarituaalien kanssa.
(Liturgy and Society, A.G. Hebert, s.56.)
Hebert kirjoittaa myös itse:
Apostolinen uskontunnustus vastaa pakana-myyttejä Vapahtaja-jumalista. Se toistaa ikiaikaista teemaa kuolevasta jumalasta. Mutta hätkähdyttävät sanat siinä ovat "kärsi Pontius Pilatuksen aikana". Tämä pelastus-myytti toistettiin historian täydessä valossa. Tämä Vapahtaja-Jumala todella kuoli ja nousi jälleen.(Sama lähde, s.48.)
Steinerin kirjan, kristinusko ja vanhan ajan mysteeriuskonnot, koko teema on, että Jeesuksessa Kristuksessa vanhojen Mysteerioiden kätketty rituaali toistettiin avoimesti, todellisessa historiallisessa elämässä. Mutta mitä tulee suhteeseen antroposofian ja kristillisten kirkkojen välillä, voimme antaa Steinerin puhua puolestaan. Esitelmässä "hengentieteestä ja kristinuskosta" hän käytti näitä sanoja:
Olisi väärinymmärrystä olettaa että hengentiede on missään mielessä uusi uskonto, tai että sillä on mitään aikomusta perustaa uutta uskonnollista uskoa vanhan sijaan. Välttääksemme kaikki väärinkäsitykset voimme jopa sanoa, kun he kerran oikein ymmärtävät sen, ihmiset tulevat tajuamaan että antroposofia sinänsä, ollen samalla lujin ja varmin tuki uskonnolliselle elämälle, itse ei ole uskonto. Mutta se voi siitä huolimatta olla instrumentti joka selittää ja paljastaa syvimmät totuudet ja viisausopetukset, uskontojen juhlallisimmat ja elävimmät mysteerit. Mitä pidemmälle menemme tunkeutuessamme kohti henkisiä maailmoja, sitä syvemmän sisällön löydämme suurissa kristillisissä dokumenteissa. Kristilliset dokumentit näyttäytyvät meille korkeammassa säteilyssä, syvemmällä sisällöllä ja totuuden täyteydessä, kun lähestymme niitä sillä terävällä henkisellä näkökyvyllä, joka voidaan saavuttaa antroposofian avulla. On totta että yksinkertaisin mieli voi tuntea mitä totuuksia kristinuskossa on. Mutta ihmisen tietoisuus ei aina tyydy hämärään tunteeseen: hän haluaa kehittyä korkeampaan asteeseen, hän haluaa tietää ja saavuttaa tietoa. Ja jopa kun hänen tietoisuutensa on noussut viisauden korkeimpiin korkeuksiin, kristinuskossa tulee vielä olemaan syviä mysteerejä. Kristinusko on yksinkertaisinta ihmissielua varten, ja se on korkeimmin kehittynyttä älykkyyttä varten.
Steiner itse määritteli antroposofian seuraavasti: "Antroposofia on tiedon polku, opastamaan henkinen ihmisessä henkiseen maailmassa." Antroposofia käsittelee suoraan, korkeamman tiedon avulla, henkisiä ilmiöitä jotka ovat uskonnon aihetta. Se ei itse liity palvonnan tai uskon muotoihin, tai uskon tai arvoasteiden kysymyksiin, tai pappeuden tai sakramenttien omistamiseen. Se tulee suoraan tietoon henkisestä todellisuudesta, ja siten heittää valoa suureen määrään siitä mikä on uskonnon sisältöä. Mutta nämä tosiasiat pannaan eteenpäin tieteellisen havainnoinnin aiheina, eivätkä ole missään mielessä dogmeja joihin täytyy uskoa jos tahtoo olla antroposofi. Samalla kun antroposofia voi sen tähden olla suuri apu ymmärrykseen uskonnon aiheesta, sitä voidaan lähestyä minkä tahansa tai ei minkään uskonnon näkökulmasta.
On totta, että antroposofian opetuksen tuloksena on syntynyt kristillinen kirkko. Tämä kirkko on nimeltään "Kristiyhteisö". Se syntyi varhain 1920-luvulla Saksassa, miesten ja naisten joukon keskuudessa, jotka tunsivat tarvetta uskonnollisen elämän elvyttämiseen, mutta eivät kyenneet löytämään mitä etsivät yliopistoissaan. Antroposofian opetus oli liikuttanut heitä syvästi, ja he tulivat Rudolf Steinerin luokse ja kysyivät häneltä, voisiko hän auttaa heitä ilmaisemaan kristillistä uskoa ja palvontaa sen tiedon termein, jonka luo saavuttiin hengentieteen kautta, tavalla joka johtaisi henkiseen uudistukseen. Steiner toivoi aluksi, että olisi ollut mahdollista juurruttaa uusi impulssi kristinuskoa varten, jonka hän näki olennaiseksi, olemassa olevan kirkon organisaation sisälle, mutta hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että se oli mahdotonta, ja hän antoi heille täyden apunsa, omasta vihkimystiedostaan, "Kristiyhteisön" perustamisessa. Mutta "Kristiyhteisö" ei ole osa antroposofista seuraa. Se on itsenäinen uskonnollinen runko omine organisaatioineen.
Tämän kirjan mitoissa ei ole mahdollista antaa mitään yksityiskohtaista selontekoa Kristiyhteisöstä. Se on kirkko joka perustuu historialliseen tosiasiaan Kristuksesta, ja sen palvonta on keskittynyt eukaristian ympärille. Sen liturgisessa käytännössä ja sen Raamatun ja kristillisen opin tulkinnassa on paljon sellaista, joka tulee rikastamaan kristillisen kirkon elämää ja ajattelua yleisesti. Yksi sen pääperiaatteista on, että se ei käännytä. Se ei pyri vetämään luokseen niitä, jotka ovat jo muiden kirkkojen jäseniä, vaan ainoastaan niitä jotka eivät ole kiinni missään kirkossa tai jotka eivät löydä tyydytystä omassa uskonnossaan. Se on melko laajalle levinnyt Saksassa ja tässäkin maassa on joukko kirkon keskuksia.
Mutta vaikka on monia antroposofeja, jotka ovat "Kristiyhteisön" jäseniä, on myös monia jotka kuuluvat toisiin kirkkoihin, ja jotka pitävät jäsenyyttään omassa kirkossaan ylimmässä arvossa. He ovat havainneet, että se mitä hengentiede on paljastanut heille, vain vahvistaa ja lujittaa heidän kristillistä uskoaan, vaikka ajoittain se saattaa johtaa joidenkin kristillisten totuuksien uudesti esittämiseen tai jopa ilmaisutavan täydelliseen tarkistukseen. Mutta minkään kirkon jäsenenä ja samanaikaisesti antroposofian opiskelijana olemiseen ei sisälly mitään uskollisuus-ristiriitaa. Sillä antroposofia ei ole uskonto vaan tiede. Viimein on olemassa kristillisen kirkon perinteinen vastustus mitä tahansa okkultismin muotoa kohtaan, pitäen sitä jonakin joka on kielletty Raamatussa. Ensinnäkin on välttämätöntä ymmärtää tausta, jota vasten tämä raamatullinen kielto syntyi. Olemme nähneet kuinka etenevä todellisen selvänäkemisen kadottaminen merkitsi että ihmiset pystyivät ainoastaan suoraan yhteyteen henkisen maailman kanssa alhaisella ja usein ali-inhimillisellä tasolla. Steiner itse osoittaa kuinka Hebrealainen kansa oli valittu nimenomaiseen tarkoitukseen vastustaa väistämätöntä alaspäin suuntausta. He olivat ihmisiä, joiden oli tultava tietoisiksi Jumalasta sisään suuntautuvalla intuitiolla, melkein fyysisellä tietoisuudella, ja jotka siten olivat suoraan okkultismia vastaan, erityisesti sen halvennetuissa muodoissa, joissa se oli olemassa heidän ympärillään. Se oli sen tähden kiellettyä juutalaisessa laissa.
Tänä päivänä kuitenkin kohtaamme aivan erilaisen tilanteen. Moderni tiede esittää maailman kuvan, josta kaikki yliaistinen todellisuus on suljettu pois. Toisaalta hyvin monien ihmisten mielissä viimeisen puolen vuosisadan aikana on herännyt halu henkiseen tietoon, joka johtaa heitä teille jotka, vaikka eivät aina ole moitittavia, ovat metodeja, jotka eivät koskaan tule tarkkaan henkiseen tosiasiaan, ja voivat helposti johtaa kokonaan virheellisiin käsityksiin. Lisäksi epäterveet ja jopa pahat okkultismin muodot ovat paljon levinneempiä kuin kristitty tai tavallinen kansalainen kuvittelee.
Polku, jonka hengentiede tarjoaa, on suoran, selkeän, tietoisen henkisen tiedon polku, todellisen tieteellisen ajattelun vahvistamisen kehittämänä, johon valmistaa todellinen moraalinen valmistautuminen, ja johtaen, ei materialisoituun visioon henkisestä todellisuudesta, vaan inhimillisen organismin korkeampien elinten kehittymiseen, joiden avulla henki-todellisuutta voidaan havaita ja ymmärtää omassa oikeassa ympäristössään. Hengentieteen torjumisella jätetään meidän päiviemme pahat okkultiset liikkeet kontrolloimattomiksi, ja kieltäydytään valaistuksesta ja varmuudesta jota tarjotaan uskonnolle. Näinä päivinä kun ihmisten mielet ovat syventyneet tieteellisiin saavutuksiinsa, on enemmän kuin koskaan tärkeää kyetä lukemaan aikojen henkisiä merkkejä.
Kirjoittajasta: Arthur Pearce Shepherd, syntyi Barbadoksella sukuun, joka oli omistautunut papin tehtäviin ja kirkon työhön. Hän valmistui Walesin yliopistosta ja Jesus Collegesta, Oxfordista. Vihkimyksen jälkeen hän palveli seurakuntapappina Northamptonissa, Leicesterissa ja Dudleyssä. Vuodesta 1934 vuoteen 1951 hän oli Dudleyn Arkkidiakoni ja 1945 hänestä tuli Worcesterin katedraalin Kaniikki. Hänen kirjoihinsa lukeutuvat Time and Eternity ja Marriage was made for Man. Hän kuoli 1968. Shepherd oli eräs joka huolellisesti testasi Steinerin lausuntoja itseensä avoimella mielellä ja huomasi niiden olevan elintärkeitä ratkaistaessa inhimillisiä tarpeita meidän hämmentyneenä ja kovana aikanamme.
Tosiasioiden, joita olemme tähän mennessä esittäneet koskien hengentieteen asennetta kristinuskoon, täytyy tarjota hyvin monia ongelmia tunnustavien kristittyjen ihmisten mielille, ja erityisesti niille, jotka ovat kristillisten kirkkojen johtajia tai virallisia pappeja. Tavallinen, harras kristitty saattaa ihmetellä, kuinka hän ikinä voi päästä ymmärrykseen hengentieteen paljastamista tosiasioista ja onko siinä vihjaus, ettei hänen yksinkertainen uskonsa riitä. Yhä uudelleen Steiner julistaa kirjoituksissaan, että hän ei koskaan tarkoituksella häiritse sellaista yksinkertaista, elävää uskoa, joka on kaikille ihmisille oikea asenne kristinuskoon, asenne, jonka kautta Kristus on työskennellyt läpi kristikunnan vuosisatojen. Esitelmässä "hengentiede ja kristinusko" hän siteeraa teeman aluksi tätä Hegelin sanomaa:
Syvin ajatus on uppoutunut Kristuksen hahmoon, ja kristillisen uskonnon suuruus on tosiasiassa, että se voidaan ymmärtää kulttuurin jokaisella asteella, ja kuitenkin se kutsuu korkeimpaan viisauteen.
Samalla kertaa Steiner ei esitä antroposofiaa ainoastaan intellektuaaleille ja terävämielisille. Sen syvin ymmärtäminen ei riipu älyn loistosta, vaan oikeista sielun ominaisuuksista, ja erityisesti siitä lapsenomaisesta hengestä jonka Kristus julistaa olevan avain taivasten valtakuntaan. Lisäksi, vaikka uskoltaan yksinkertainen kristitty ei ehkä itse tutki korkeamman tiedon polkuja, sen hedelmät - valaistuksessa ja varmuudessa jota se tuo hänen uskolleen - tulevat olemaan arvaamaton siunaus hänelle.
Ajatteleva, älykäs kristitty ei voi olla syvästi vaikuttumatta ihmisiä ja universumia koskevan antroposofisen näkemyksen Kristus-keskeisestä luonteesta, sen henkisten todellisuuksien ja teologisten dogmien asiallisesta selityksestä, uudesta valosta ja ymmärryksestä jota se tuo Raamatun tutkimiseen, ja sen pyhän ja maallisen tiedon välisen muurin voittamisesta. Samalla kertaa hänet tuodaan uusien ja yllättävien faktojen eteen, jotka johtavat hänet normaalin kokemuksen skaalan tuolle puolen, ja vaativat joidenkin teologisten ja perinteisten näkemysten uudelleen muotoilua. Eikä ainoastaan ajattelevaa, oikeaoppista kristittyä houkuta vastustaa niin radikaalia "mielen muutosta", vaan vastustusta tulee edistyneiltä Raamatun kriitikoilta, joiden loistavan tuhoavaa arvostelua antroposofia ei kiistä ainoastaan sen tuloksissa, vaan jopa sen metodeissa ja keskeisissä oletuksissa.
Mutta perustuipa vastustus vilpittömään epäilyyn, tai jos antroposofisten ajatusten kohtaaminen skeptisyydellä tai pilkalla on todellisuudessa itsepuolustusasenne jotain omaa älyllisen ylemmyyden asemaa uhkaavaa vastaan - vastaus on sama. On mahdotonta ymmärtää - vielä vähemmän tuomita - antroposofian löytöjä, aivan yhtä paljon uskonnon kysymyksissä kuin tieteen tai historian alueilla, paitsi ihmistä ja universumia koskevien peruskäsitteiden pohjalta, joita antroposofia väittää "korkeamman tiedon" paljastamiksi, ja joihin sen löydöt perustuvat. On aivan mahdollista torjua nuo peruskäsitteet, missä tapauksessa niistä riippuvaiset löydöt sortuisivat maahan. Mutta katsoa sellaisen merkityksen perustuvan löytöihin, joka perustuu toiseen käsitteiden sarjaan, on väärä arvosteluasenne.
Esimerkiksi Steinerin julistusta, että jumalallisen Kristuksen fyysinen ja henkinen yhdistyminen Jeesus Nasaretilaisen kanssa tapahtui Johanneksen toimittamassa Jeesuksen kasteessa, on tervehditty joillain tahoilla adaptionistisen harhaopin uudelleen elpymisenä, Jeesuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon olennaisen yhteyden kieltämisineen. Tämä näkemys perustuu yleisesti hyväksyttyyn olettamukseen, että ihminen koostuu kokonaan siitä mikä on hänen isänsä ja äitinsä yhteyden tuote, ja syntyy äitinsä kohdusta potentiaalisesti valmiina. Jos Jeesus oli sekä ihminen että Jumala, jumalallisen luonnon, niin väitetään, on täytynyt olla täydellisesti inkarnoituneena hänessä syntymästä saakka.
Mutta antroposofia paljastaa että ihmisen luonto on hyvin erilainen; että meissä jokaisessa ikuinen henki-itse ilmenee fyysisessä luonnossamme, ja että varhaisimmissa ihmiselämän fyysisissä asteissa tuo ikuinen itse ei vielä toimi sisältä käsin, vaan ihmisorganismin ulkopuolelta. Lisäksi, sen toiminta ei ilmene täydessä ego-tietoisuudessa, ennen kuin miehuuden sarastuksessa, ei myöskään vaikuttavana täydessä sielun muutoksessa ennen melkein kolmattatoista vuotta. Siten Steiner näkee Jeesus Nasaretilaisen saapuneena ihmisyytensä täyteen aukeamiseen, suurimman henkisen voiman ja viisauden ikuisen inhimillisen itsen työskentelyn kautta, hänen hyvin erityisen ihmisorganisminsa sisällä. Jordanin kasteessa tuo suuri inhimillinen henki, joka oli jälleensyntynyt Jeesus Nasaretilaisen korkeampana egona, luovutti täydellistetyn inhimillisen organisminsa, kehittyneine inhimillisine ego-tietoisuuksineen, olemaan kokonaan Kristuksen jumalallisen olemuksen asuttama ja täyttämä. Jeesuksessa Kristuksessa näemme Jumalan olemuksen täydellisessä yhteydessä täydellisen ihmisolemuksen kanssa. Kolmena palvelun vuotena Ikuinen Sana on ilmestynyt ihmisen muodossa, ihmiselämässä, kunnes Golgatan Mysteerissä ihmiseksi tullut Jumalan Poika saavuttaa maailman lunastuksen.
On mahdollista kieltää käsitys ihmisen olemuksesta johon Steinerin esitys inkarnaatiosta perustuu, mutta on täysin irrationaalista katsoa sellaisen merkityksen perustuvan tuohon esitykseen, joka perustuu aivan toisiin peruskäsitteisiin.
Kirkkojen virallisilla johtajilla on tietenkin luonnollinen taipumus suhtautua epäilyksellä antroposofian kaltaiseen liikkeeseen, ja Rudolf Steinerin elinaikana hän kohtasi katkerinta vastustusta näiltä tahoilta. Virallinen kristinusko on yleisesti ollut mystisyyttä vastaan, uhkana kirkolliselle organisaatiolle, ja kumouksellisena sen hyväksytyille ajattelu- ja elämäntavoille. Tämä vastustus ilmensi itsensä Steinerin villeimpinä arvosteluina, huijarina tai Anti-Kristuksena, syytöksinä jotka hänen kirjoitustensa vähäinenkin tuntemus voisi todistaa vääräksi välittömästi. Aivan hiljattain Nicolas Berdyaev, hyvin vihamielisessä ja henkilökohtaisessa hyökkäyksessä Steineria kohtaan, perustuen läsnäoloon yhdellä ainoalla hänen esitelmäkurssillaan, kirjoitti:
Ei ainutkaan valonsäde näyttänyt lankeavan hänen päälleen ylhäältä. Hänen ainoa päämääränsä ja pyrkimyksensä oli saada kaikki asiat haltuun alhaaltapäin, omine titaanisine juonineen, ja murtautua läpi intohimoisella ponnistuksella hengen valtakuntaan.
Monet kohdat Steinerin kirjoituksissa voisivat kumota tämän. Yksi saa riittää:
Tänä päivänä jokainen okkultisti ymmärtää selvästi että tämän Armon käsityksen täytyy kuulua hänen sisäiseen elämän harjoitukseensa aivan erityisessä määrin. On olemassa kultainen sanonta, erikoisesti okkultistista tutkijaa varten, "Ole kärsivällinen ja odota, ei kunnes saat kiinni totuuksista, vaan kunnes ne tulevat luoksesi." Pitäisi sanoa itselleen, "Armo on tuonut minulle tietyn määrän totuuksia. Odotan kärsivällisesti kunnes lisää virtaa minulle."
(Jeesuksesta Kristukseen, s.59-60)
Toinen hyökkäysasenne - erittäin yleinen "oikeaoppisilla" teologeilla - on yrittää lakaista pois koko aihe julistamalla sen olevan kauan sitten kumotun ja tuomitun muinaisen harhaopin elpymistä. Paitsi ollen puhtaasti kielteistä, tämä arvostelu jättää huomiotta tosiasian, että melkein jokainen harhaoppi oli kiinnipitämistä unohdetusta totuudesta, jonka se kuitenkin epäonnistui liittämään kunnolla loppuun kristinuskon totuuteen. Koska Steiner opetti yliaistisen tiedon mahdollisuutta, antroposofia on usein tuomittu vanhan gnostilaisen harhaopin elpymisenä. Mutta gnostikot eivät olleet kerettiläisiä koska he omistivat "gnosiksen", henkisen selvänäköisyyden kyvyn. Yhä uudelleen Steiner osoitti mikä gnostikkojen harhaoppi oli, ja kielsi sen, näyttäen samalla kuinka vaikeaa heille oli siihen aikaan kohota oikeaan ymmärrykseen.
Tässä [hän kirjoittaa] on ero Gnosiksen ja todellisen esoteerisen kristinuskon välillä. Gnostikot todellakin tunnistivat Kristuksen hänen jumaluudessaan. Mutta he eivät koskaan kyenneet kohoamaan oivallukseen että Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme.(Luento hengentieteestä, kristinuskosta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta.)
Toisaalta hän itse julisti että
Kristus ihmisen sielussa, Jeesus Nasaretilaisessa, koki syntymän ja kuoleman. Tämä merkitsee että ensimmäistä kertaa Jumala kävi läpi inhimillisen kuoleman.(Sarja luentoja Jeesuksesta Kristukseen, s.60.)
Se että Steiner yhdistää kristinuskon muinaisiin Mysteerioihin, on toinen perusta teologien arvostelulle antroposofiaa kohtaan. Mutta kolmekymmentä vuotta sitten edesmennyt piispa Gore kirjoitti:
Mysteeriuskontojen ja Hellenistisen teosofian ilmapiirillä, jumalallisen toveruuden ja henkisen valon ja tiedon ja pelastuksen ja uudesti syntymisen kaipauksineen, ja rakkaudellaan sakramentaaliseen symbolismiin ja toveruuteen, on hyvin paljon tekemistä kristillisen kirkon leviämisen kanssa.(Usko Kristukseen, Charles Gore, s.135.)
Taas kirjassaan Liturgia ja yhteiskunta, Isä Hebert siteeraa arkkipiispa Söderblomia seuraavasti:
Tulee päivä jolloin uskontotiede on oppinut tulkitsemaan Vapahtajamme kuoleman ja ylösnousemuksen paljon laajemman jatkuvuuden muinaisten pakanarituaalien kanssa.
(Liturgy and Society, A.G. Hebert, s.56.)
Hebert kirjoittaa myös itse:
Apostolinen uskontunnustus vastaa pakana-myyttejä Vapahtaja-jumalista. Se toistaa ikiaikaista teemaa kuolevasta jumalasta. Mutta hätkähdyttävät sanat siinä ovat "kärsi Pontius Pilatuksen aikana". Tämä pelastus-myytti toistettiin historian täydessä valossa. Tämä Vapahtaja-Jumala todella kuoli ja nousi jälleen.(Sama lähde, s.48.)
Steinerin kirjan, kristinusko ja vanhan ajan mysteeriuskonnot, koko teema on, että Jeesuksessa Kristuksessa vanhojen Mysteerioiden kätketty rituaali toistettiin avoimesti, todellisessa historiallisessa elämässä. Mutta mitä tulee suhteeseen antroposofian ja kristillisten kirkkojen välillä, voimme antaa Steinerin puhua puolestaan. Esitelmässä "hengentieteestä ja kristinuskosta" hän käytti näitä sanoja:
Olisi väärinymmärrystä olettaa että hengentiede on missään mielessä uusi uskonto, tai että sillä on mitään aikomusta perustaa uutta uskonnollista uskoa vanhan sijaan. Välttääksemme kaikki väärinkäsitykset voimme jopa sanoa, kun he kerran oikein ymmärtävät sen, ihmiset tulevat tajuamaan että antroposofia sinänsä, ollen samalla lujin ja varmin tuki uskonnolliselle elämälle, itse ei ole uskonto. Mutta se voi siitä huolimatta olla instrumentti joka selittää ja paljastaa syvimmät totuudet ja viisausopetukset, uskontojen juhlallisimmat ja elävimmät mysteerit. Mitä pidemmälle menemme tunkeutuessamme kohti henkisiä maailmoja, sitä syvemmän sisällön löydämme suurissa kristillisissä dokumenteissa. Kristilliset dokumentit näyttäytyvät meille korkeammassa säteilyssä, syvemmällä sisällöllä ja totuuden täyteydessä, kun lähestymme niitä sillä terävällä henkisellä näkökyvyllä, joka voidaan saavuttaa antroposofian avulla. On totta että yksinkertaisin mieli voi tuntea mitä totuuksia kristinuskossa on. Mutta ihmisen tietoisuus ei aina tyydy hämärään tunteeseen: hän haluaa kehittyä korkeampaan asteeseen, hän haluaa tietää ja saavuttaa tietoa. Ja jopa kun hänen tietoisuutensa on noussut viisauden korkeimpiin korkeuksiin, kristinuskossa tulee vielä olemaan syviä mysteerejä. Kristinusko on yksinkertaisinta ihmissielua varten, ja se on korkeimmin kehittynyttä älykkyyttä varten.
Steiner itse määritteli antroposofian seuraavasti: "Antroposofia on tiedon polku, opastamaan henkinen ihmisessä henkiseen maailmassa." Antroposofia käsittelee suoraan, korkeamman tiedon avulla, henkisiä ilmiöitä jotka ovat uskonnon aihetta. Se ei itse liity palvonnan tai uskon muotoihin, tai uskon tai arvoasteiden kysymyksiin, tai pappeuden tai sakramenttien omistamiseen. Se tulee suoraan tietoon henkisestä todellisuudesta, ja siten heittää valoa suureen määrään siitä mikä on uskonnon sisältöä. Mutta nämä tosiasiat pannaan eteenpäin tieteellisen havainnoinnin aiheina, eivätkä ole missään mielessä dogmeja joihin täytyy uskoa jos tahtoo olla antroposofi. Samalla kun antroposofia voi sen tähden olla suuri apu ymmärrykseen uskonnon aiheesta, sitä voidaan lähestyä minkä tahansa tai ei minkään uskonnon näkökulmasta.
On totta, että antroposofian opetuksen tuloksena on syntynyt kristillinen kirkko. Tämä kirkko on nimeltään "Kristiyhteisö". Se syntyi varhain 1920-luvulla Saksassa, miesten ja naisten joukon keskuudessa, jotka tunsivat tarvetta uskonnollisen elämän elvyttämiseen, mutta eivät kyenneet löytämään mitä etsivät yliopistoissaan. Antroposofian opetus oli liikuttanut heitä syvästi, ja he tulivat Rudolf Steinerin luokse ja kysyivät häneltä, voisiko hän auttaa heitä ilmaisemaan kristillistä uskoa ja palvontaa sen tiedon termein, jonka luo saavuttiin hengentieteen kautta, tavalla joka johtaisi henkiseen uudistukseen. Steiner toivoi aluksi, että olisi ollut mahdollista juurruttaa uusi impulssi kristinuskoa varten, jonka hän näki olennaiseksi, olemassa olevan kirkon organisaation sisälle, mutta hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että se oli mahdotonta, ja hän antoi heille täyden apunsa, omasta vihkimystiedostaan, "Kristiyhteisön" perustamisessa. Mutta "Kristiyhteisö" ei ole osa antroposofista seuraa. Se on itsenäinen uskonnollinen runko omine organisaatioineen.
Tämän kirjan mitoissa ei ole mahdollista antaa mitään yksityiskohtaista selontekoa Kristiyhteisöstä. Se on kirkko joka perustuu historialliseen tosiasiaan Kristuksesta, ja sen palvonta on keskittynyt eukaristian ympärille. Sen liturgisessa käytännössä ja sen Raamatun ja kristillisen opin tulkinnassa on paljon sellaista, joka tulee rikastamaan kristillisen kirkon elämää ja ajattelua yleisesti. Yksi sen pääperiaatteista on, että se ei käännytä. Se ei pyri vetämään luokseen niitä, jotka ovat jo muiden kirkkojen jäseniä, vaan ainoastaan niitä jotka eivät ole kiinni missään kirkossa tai jotka eivät löydä tyydytystä omassa uskonnossaan. Se on melko laajalle levinnyt Saksassa ja tässäkin maassa on joukko kirkon keskuksia.
Mutta vaikka on monia antroposofeja, jotka ovat "Kristiyhteisön" jäseniä, on myös monia jotka kuuluvat toisiin kirkkoihin, ja jotka pitävät jäsenyyttään omassa kirkossaan ylimmässä arvossa. He ovat havainneet, että se mitä hengentiede on paljastanut heille, vain vahvistaa ja lujittaa heidän kristillistä uskoaan, vaikka ajoittain se saattaa johtaa joidenkin kristillisten totuuksien uudesti esittämiseen tai jopa ilmaisutavan täydelliseen tarkistukseen. Mutta minkään kirkon jäsenenä ja samanaikaisesti antroposofian opiskelijana olemiseen ei sisälly mitään uskollisuus-ristiriitaa. Sillä antroposofia ei ole uskonto vaan tiede. Viimein on olemassa kristillisen kirkon perinteinen vastustus mitä tahansa okkultismin muotoa kohtaan, pitäen sitä jonakin joka on kielletty Raamatussa. Ensinnäkin on välttämätöntä ymmärtää tausta, jota vasten tämä raamatullinen kielto syntyi. Olemme nähneet kuinka etenevä todellisen selvänäkemisen kadottaminen merkitsi että ihmiset pystyivät ainoastaan suoraan yhteyteen henkisen maailman kanssa alhaisella ja usein ali-inhimillisellä tasolla. Steiner itse osoittaa kuinka Hebrealainen kansa oli valittu nimenomaiseen tarkoitukseen vastustaa väistämätöntä alaspäin suuntausta. He olivat ihmisiä, joiden oli tultava tietoisiksi Jumalasta sisään suuntautuvalla intuitiolla, melkein fyysisellä tietoisuudella, ja jotka siten olivat suoraan okkultismia vastaan, erityisesti sen halvennetuissa muodoissa, joissa se oli olemassa heidän ympärillään. Se oli sen tähden kiellettyä juutalaisessa laissa.
Tänä päivänä kuitenkin kohtaamme aivan erilaisen tilanteen. Moderni tiede esittää maailman kuvan, josta kaikki yliaistinen todellisuus on suljettu pois. Toisaalta hyvin monien ihmisten mielissä viimeisen puolen vuosisadan aikana on herännyt halu henkiseen tietoon, joka johtaa heitä teille jotka, vaikka eivät aina ole moitittavia, ovat metodeja, jotka eivät koskaan tule tarkkaan henkiseen tosiasiaan, ja voivat helposti johtaa kokonaan virheellisiin käsityksiin. Lisäksi epäterveet ja jopa pahat okkultismin muodot ovat paljon levinneempiä kuin kristitty tai tavallinen kansalainen kuvittelee.
Polku, jonka hengentiede tarjoaa, on suoran, selkeän, tietoisen henkisen tiedon polku, todellisen tieteellisen ajattelun vahvistamisen kehittämänä, johon valmistaa todellinen moraalinen valmistautuminen, ja johtaen, ei materialisoituun visioon henkisestä todellisuudesta, vaan inhimillisen organismin korkeampien elinten kehittymiseen, joiden avulla henki-todellisuutta voidaan havaita ja ymmärtää omassa oikeassa ympäristössään. Hengentieteen torjumisella jätetään meidän päiviemme pahat okkultiset liikkeet kontrolloimattomiksi, ja kieltäydytään valaistuksesta ja varmuudesta jota tarjotaan uskonnolle. Näinä päivinä kun ihmisten mielet ovat syventyneet tieteellisiin saavutuksiinsa, on enemmän kuin koskaan tärkeää kyetä lukemaan aikojen henkisiä merkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti