Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida (asiallisesti ja ystävällisesti). Tästä blogista löytyy jo yli 70 julkaisua! Katso asiasanahakemisto.
Vaikka annan muiden äänen kuulua tässä blogissa, tapanani on kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - yleensä värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Tässä blogissa Kristus ja Saatana paiskaavat kättä sulassa sovussa. Ei ole mitään yhtä teemaa - ainoa punainen lanka on, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja niissä on usein kriittinen näkökulma - joskin nykyään olen jättänyt taakseni vanhat uskomukseni niin täydellisesti, että niiden kritisointikin tuntuu aivan turhalta. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.

Ja kyllä tämän blogin kirjoitukset kertovat ennen kaikkea yhden ihmisen kehitystiestä, siitä minkä parissa milloinkin mieleni on askarrellut ja kuinka mielenkiinnon kohteeni ovat vuosien aikana vaihtuneet; joten kyllä näitä kirjoituksia jokin yhdistää, nimittäin minun persoonani! Vaikka olen "vain" kirjoitusten kääntäjä, totta kai valintojeni takana on ollut jokin syvempi ajatus, miksi kyseinen teksti on tuntunut henkilökohtaisesti tärkeältä juuri sillä hetkellä. Tämän blogin ensimmäinen kirjoitushan on julkaistu jo vuonna 2003, ja olen ehtinyt tässäkin ajassa vaihtaa katsomustani pariin otteeseen. Sitä paitsi ainakin minulle itselleni on selvää, että kaikilla viidellä blogillani (ks. luettelo sivupalkissa!) on jokaisella oma erityinen luonteensa, vaikka kaikki liittyvät henkisyyteen jollain tapaa.

Yhteydenotot: Henkilökohtaiset yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa. Jos viestisi on tarkoitettu vain minulle, mainitse asiasta ja en julkaise sitä; muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata siihen. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua jokatapauksessa.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

10.7.13

Robert de Grimston: JUMALA ON

  1.  JUMALAN  käsite on  Kokonaisuuden käsite, kaiken olemassaolon perusolemuksen käsite, kaiken voiman lähde, kaiken Totuuden alkuperä ja kaiken tiedon alkujuuri. JUMALA  on kaikkien asioiden loppusumma ja JUMALA on ääretön. 
  2. JUMALAA  ei voida määritellä tai kuvata. Kuvata JUMALAA on määritellä JUMALA, ja määritellä JUMALA on supistaa JUMALA äärelliseksi rajalliseksi olemassaoloksi.
  3. Mutta vaikka emme voi kuvata JUMALAA koska JUMALA on ääretön, voimme kuitenkin kuvata osia JUMALASTA. Ja JUMALAN osat ovat koko olemassaolon osia. Ja koko olemassaoloa hallitsee Kolme Suurta maailmankaikkeuden Jumalaa, Herramme Jehova, Herramme Lucifer, ja Herramme Saatana. 
  4. Ja Kolme Suurta maailmankaikkeuden Jumalaa ovat erillään ja erillisiä. He ovat voimakkaita ja he ylittävät ihmisyyden, mutta he eivät ole rajattomia. He ovat määriteltävissä.
  5. Ja kun Kolme Suurta Jumalaa ovat jakaantuneet, silloin JUMALAN käsite ei ole enää enempää kuin käsite. Kuin pirstoutunut peili se on palasina, ja palaset ovat hajallaan läpi maailmankaikkeuden.
  6. Mutta jos Jehova, Lucifer ja Saatana tuodaan yhteen, yhdistyneinä yhteisessä ymmärryksessä, yhteisessä tiedossa, yhteisessä tietoisuuden ja konfliktittoman aikomuksen siteessä, silloin JUMALAN käsite tulee todellisuudeksi. Osat ovat tulleet yhteen täydentämään toisiaan ja luomaan kokonaisuuden, ja kokonaisuus on Totaalisuus.
  7. Joten JUMALA on Jumalten uudelleen yhdistyminen.
  8. Mutta ennen kuin Jumalat voivat uudelleen yhdistyä toistensa kanssa, jokaisen täytyy ensin tulla yhteen Itsessään. Jokaisen täytyy tuoda oman olemassaolonsa hajaantuneet palaset yhteen yhdeksi kokonaisuudeksi.
  9. Sillä jokainen Jumala on hajottanut Itsensä olentojensa ja luotujensa kautta, pelin tarkoituksen tähden. Ja jokainen on sen tähden hajaantunut läpi maailmankaikkeuden, elämän energian jyvinä, kaikkialla, antaen elämän kaikenlaisille entiteeteille, jotkut puhtaita ja suurenmoisia, jotkut alhaisia ja epämuodostuneita ruumiilta ja mieleltä.
  10. Ja ennen kuin Jumalat itse voivat tulla yhteen, kaikkien heidän osiensa täytyy tulla yhteen; ne täytyy kerätä maailmankaikkeuden joka kulmasta ja omaksua uudelleen kokonaisuuteen.
  11. Mutta jokainen osa itsessään on jakaantunut, hajaantunut läpi ajan ja avaruuden, levinnyt tuhansiksi pieniksi identiteeteiksi ja sijoitettu satunnaisesti. Ja ennen kuin Jumalat voivat koota osansa yhteen ja olla jälleen kokonaisia, noiden osien itse täytyy kaivautua tulevaisuuteen ja menneisyyteen, matkustaa avaruudessa, matkustaa ajassa, etsiä jokainen identiteetti ja omaksua se uudelleen itselleen, irrottaa kahleet jotka sitovat ne erillisiin olemassaoloihinsa.
  12. Tämä on todellinen itsensä löytäminen, kaikkien erillisten itsen osien löytäminen ja niiden tuominen yhteen, vapauttaen ne ansoista joissa niitä on pidetty pakonomaisen yhteisymmärryksen voimalla, vapauttaen ne samaistumisestaan kuolevaisuuteen ja omaksuen ne uudelleen puhtaan tietoisuuden ytimeen.
  13. Ja kun osat itse eivät enää ole sirpaloituneina lukemattomiksi palasiksi ja levitettynä läpi NIIDEN maailmankaikkeuden, vaan ovat täydellisiä ja kokonaisia luomuksia, kuten ne olivat kun ne ensin luotiin erillisiksi Jumalista, silloin voivat Jumalat kerätä ja uudelleen omaksua ne itseensä jälleen kerran, tehden itsensä täydellisiksi, ja siten lavastaen näyttämön Jumalten uudelleen yhdistymistä ja JUMALAN osien yhteen kokoontumista varten.
  14. JUMALA oli, JUMALA on nyt, ja JUMALA tulee olemaan. Sillä JUMALA on kaikki. Mutta kun kaikki on hajallaan läpi avaruuden ja ajan, levitettynä pirstaleisessa kaaoksessa ja epäjärjestyksessä läpi avaran ja äärettömän mielikuvituksellisten ulottuvuuksien alueen, silloin JUMALA ei ole enempää kuin idea, potentiaali epäyhtenäisten osien sirpaloituneen sekavuuden juurella. Haudattuna tähän sekasorron painajaiseen me voimme ainoastaan tuntea JUMALAN itsessämme, ja siten nähdä hänen läsnäolonsa hänen kuvansa hajallaan olevissa palasissa jotka ympäröivät meitä. 
  15. Mutta kun kaikki tuodaan yhteen, kun avaruus ja aika eivät enää kanavoi kaikkea olemassaoloa ulottuvuuksien toisistaan erillään pitämien pienten palasten kaaokseksi, vaan sen sijaan syöttävät takaisin sirpaleet, keskittävät ne ulottuvuudellisen olemassaolon erottavien rajojen ulkopuolella, niin että kaikki voi tulla yhdeksi, omaten yhden luonnon, yhden substanssin, yhden olemuksen, yhden suuntauksen, yhden voiman, yhden totuuden, yhden tiedon, yhden tietoisuuden, ja ilman sijaintia sen paremmin avaruudessa kuin ajassakaan, vaan ylittäen täysin jopa ulottuvuuden käsitteen, silloin voimme sanoa, ei "JUMALA oli, JUMALA on nyt, ja JUMALA tulee olemaan", vaan yksinkertaisesti: JUMALA ON!" 
Toukokuu 1968 

Alkuperäinen englanninkielinen kirjoitus, GOD IS. 

Tämä on The Process Church of the Final Judgmentin teologiaa. Ks. aiemmin julkaistu artkkeli, Kristuksen ja Saatanan ykseys, jonka lopussa myös kerrotaan tästä edesmenneestä kirkosta.

Minun ajattelustani kertonee paljon se, että tämä on minusta täysin ymmärrettävää ja sitä kautta myös hyvin uskottavaa.

Ei kommentteja: